• salmekortelainen

Millaista on yrittäjän, rekrytoijan, HR-asiantuntijan, työyhteisösovittelijan ja mentorin arki?

Huomasitteko? Laitoin ensimmäiseksi sanan yrittäjä. Joku viisas on sanonut, että kun alkaa kutsua itseään tittelillä yrittäjä, on yrittäjäidentiteetti kehittynyt. Yrittäjäidentiteettiä yrittäjä rakentaa usein pidemmän aikaa itselleen. Mikä on vuosimäärä, sitä on vaikea sanoa.

Itselläni yrittäjämäinen suhtautuminen työtä kohtaan ja työskentelyote ovat olleet jo hyvin pitkään osa minua myös palkkatyössä ollessani. Olen vuosikausia hengessäni tiennyt, että yrittäjyys on se minun juttuni. Sopivaa aikaa sen aloittamiselle on vaan pitänyt jonkin aikaa hakea.


Yrittäjä vai palkansaaja?

Olen pitkään toiminut asiantuntijana tehden rekrytointeja ja työhyvinvointiin liittyviä työtehtäviä. Työ oli hyvin mielenkiintoista ja antoi paljon, ja ehkä tämä myös vaikutti siihen, että mietin pitkään yrittäjäksi lähtemistä. Alkuun lähdin yrittämisen tielle sivutoimisesti ja näin meni puoli vuotta.

Tämä myös aiheutti sen, etten oikein ollut yrittäjä mutta en enää palkkatyössäkään. Tiesin koko ajan että ratkaisu on tehtävä. Niinpä jäin vuodeksi virkavapaalle, jotta voin toimia päätoimisesti yrittäjänä. Sen jälkeen ei ollut enää paluuta palkkatyöhön. Minun oli rakennettava yrittäjäidentiteettiäni vahvan asiantuntijaidentiteetin rinnalle. Alkuun koin olevani ensisijaisesti asiantuntija. Tästä oli matkaa yrittäjäidentiteetin rakentumiseen. No se on nyt pikku hiljaa rakentunut. Arkeni on asiantuntijan ja yrittäjän arkea.


Millaista sitten on arki?

Olen jo lyhyen yrittäjäurani aikana oppinut, että tähän ei ole yksiselitteistä vastausta. Arki on hyvin monipuolista ja jokainen päivä on erilainen. Olen siinä mielessä onnellisessa asemassa, että saan tehdä mielenkiintoisia tehtäviä. Aloittaessani työni yrittäjänä ymmärsin hyvin nopeasti, että etsin koko ajan töitä. Työnetsiminen on jatkuvaa arkea yrittäjälle. Sama tapahtuu kaikissa yrityksissä, mutta työnetsijöiden määrä vain on suurempi ja jakautunut monen ihmisen harteille. Koronan aikaan moni yrittäjä on menettänyt työnsä. Yrittäjän arki ei ole kovin helppoa niissä tilanteissa. Varsinkin jos on kiinteitä kuluja jotka juoksevat joka päivä, vaikka tuloja ei olisi. Tuskin meistä kukaan olisi uskonut, että työ voi mennä alta hetkessä maailman laajuisen pandemian takia. Osasimmeko edes kuvitella kuinka nopeasti tällainen tilanne voi tulla päälle? Tuskin meistä kukaan osasi. Olen silti erittäin tyytyväinen siihen, että päätin jäädä yrittäjäksi.


Yrittäjyys mahdollistaa työn tekemisen paremmin minulle itselleni. Kehittyminen ja oppiminen ovat jatkuvaa arkeani. Koen olevani siinä mielessä etuoikeutettu, että saan oppimisen mahdollisuuksia joka päivä työtä tehdessäni. Mitkään kehittymisen esteet eivät sido minua. Nautin työpäivistäni nykyään todella paljon. Joudun toppuuttelemaan itseäni työn tekemisessä. Olenkin yrittänyt opetella pitämään selkeät rajat viikonloppuisin, milloin saan tehdä töitä ja milloin en. Moni tekemäni projekti on niin mielenkiintoinen, että en tahdo välillä malttaa millään olla tekemättä töitä. Tässä on ollut juuri yksi oppimisen paikka itselläni yrittäjänä.


Parhaita opettajiani ovat olleet työ ja yrittäjäksi ryhtyminen

Yrittäjyyttä oppii yrittämällä – ihan kuten mitä tahansa muutakin ammattia tai asiaa. Kukaan ei osaa yrittäjyyttä syntyessään. Ei kukaan osaa soittaa viuluakaan syntyessään. Harjoitus tekee mestarin. Joka päivä saan harjoitella. Tämä aika yrittäjänä on opettanut minua sietämään myös omaa ”vajavaisuuttani” ja epävarmuutta. Sitä että en tiedä kaikkea, enkä voi tehdä täydellisesti jokaista asiaa, vaikka kovasti niin haluaisinkin. Olen siis oppinut, että en voi ”ruoskia” itseäni joka asiasta, vaan on osattava olla myös armollinen itselleen. Kun on armollinen, kehittyy ja jos tekee virheen, on otettava nöyrästi ”hattu kouraan” ja uskallettava antaa itselleen armoa. On myös uskallettava rohkeasti kokeilla ja edetä. Paikalleen jämähtäminen ei auta eteenpäin eikä kehitä.



Yrittäjänä oleminen tuntui minulle aluksi siltä, että olen epämukavuusalueella varsinkin myyntityön osalta. Nyt se alkaa muuttua mukavuusalueeksi. Suosittelenkin ryhdy rohkeasti tekemään jotain mitä haluat. Onnistutko ja onko se sinun juttusi, tiedät sen vain kokeilemalla.