• salmekortelainen

Työpaikan hakeminen voi olla jännitysnäytelmä – työllisyyden tilastointi muuttuu

Presidentin viran täyttäminen on mielenkiintoinen työnhakuprosessi. Tällaista jännitysnäytelmää koko maailman kannalta olemme saaneet seurata viime viikkoina. Presidentin paikkaa joutuu hakemaan kansalta. Ei vain tule aina ajatelleeksi, että mehän sen päätämme, kuka sen paikan viimekädessä saa. Viime viikon torstaina oli Yhdysvaltain, nykyisen vielä vallassa olevan, presidentin mielenkiintoinen lehdistötilaisuus. Väsymys kampanjoinnista alkoi jo varmasti näkyä ja ehkä ensimmäiset pettymykset tilanteesta. Ei ole helppoa presidentillekään jäädä toiseksi. Hienoa on naisnäkökulmasta, että Yhdysvalloissa nousee ensimmäistä kertaa koko maan historiassa nainen varapresidentiksi. Tämäkin on varmasti siellä iso asia.


Nämä vaalit olivat todella mielenkiintoiset. Oliko vaaleissa kyse pelkästään presidentin vaaleista vai koko demokratian tulevaisuudesta? Trumpista tulikin ensimmäinen presidentti 28-vuoteen, jota ei valittu toiselle kaudelle. Mielenkiintoinen tulee olemaan myös vallanvaihto ja sen vaiheet. Kuinka tämä lopulta etenee. Helppoa ei tule olemaan uudella presidentillä. Hänellä ja varapresidentillä tulee olemaan todella haastava tie yhdistää poliittisen taistelun repimää kansaa. Siinä jos missä tarvitaan neuvottelu- ja sovittelutaitoja. Nähtäväksi jää onko se edes mahdollista.


Toinen tämän syksyn ajankohtainen asia työllisyys, on ollut esillä tilastoinnin osalta.

Tilastointi muuttuu Suomessa työllisyyden osalta vuoden 2021 alusta. Tilastokeskuksen työvoimatutkimus uudistetaan EU-asetuksen mukaiseksi. Tämä tarkoittaa sitä, että virallisesti Suomeen voi tulla vuoden alussa jopa 10 000 uutta työllistä. Esimerkiksi vanhempainvapaalla olevia aletaan luokittelemaan nykyistä useammin työllisiksi. Tämä saa luvut näyttämään paremmilta, ja mielenkiintoista on kuinka lukuja tullaan hyödyntämään politiikassa. Hallitushan on asettanut työllisyysasteesta tavoitteen nostaa työllisyysasteen 15 - 64-vuotiaissa 75 prosenttiin vuoteen 2023 mennessä. Tähän tavoitteeseen päästäkseen on hallituksella vielä tekemistä, ja tämä uudistus voi vaikuttaa lukuihin. Työn määrähän ei lisäänny vaan ainoastaan tilastointi muuttuu. Kuinka nyt realisoituvat yt-neuvottelut vaikuttavat työllisyysasteeseen ja kuinka paljon niitä on vielä tulossa. Ei voi kuin toivoa, että pidämme pintamme ja saamme viennin sekä kotimaisen kaupan pidettyä yllä. Ainakin voimme kaikki vaikuttaa siihen suosimalla tänä vuonna joululahjoina suomalaisia tuotteita. Minä ainakin aion vaikuttaa omalta osaltani, vaikuta sinäkin.



Calmen HR-palvelut Oy

Salme Kortelainen

CEO, seniorkonsultti

salme.kortelainen(at)calmen.fi
+358 445 075 523

Y-tunnus 2917420-7

Suomi

  • Instagram
  • Facebook Social Icon
  • LinkedIn Social Icon