top of page
  • Writer's picturesalmekortelainen

Kuluva vuosi lähenee loppuaan, tarkastellaan mennyttä ja suunnitellaan tulevaa sekä unelmoidaan

Tämä vuosi lähenee loppuaan ja on aika virittäytyä joulun viettoon. Näin vuoden lopussa on hyvä aika tarkastella kuluvaa vuotta ja suunnata sen jälkeen katse tulevaan vuoteen. Tämä jo toinen peräkkäinen pandemian täyttämä vuosi on ollut meille monelle erilainen vuosi.


Vuosi on tuonut mukanaan erilaisia tapoja toimia ja tehdä työtä sekä laittanut meidät ehkä etsimään ratkaisuja yllättäviinkin pulmiin. Vuosi rajoituksineen on saanut meistä monen huomaamaan henkilökohtaisen kanssakäymisen tärkeyden, mukavuuden ja arvon.


Kun kuluva vuosi on tarkasteltu, otetaan hyvät opitut asiat mukaamme ja muokataan toimintaamme tarpeen mukaan tulevalle vuodelle. Uskalletaan myös unelmoida isosti ja rohkeasti sekä piirtää omanlaistamme tulevaisuutta itsellemme ja läheisillemme.


Tuleva vuosi tarjoilee meille uusia haasteitakin, mutta varmasti myös ilon ja onnen hetkiä. Nautitaan niistä!


Toimintamme jatkuu normaalisti jouluun asti ja väliviikolla, mutta blogi jää tänään joululomalle. Pidetään toisistamme huolta. 🤍 Mukavaa ja rauhallista joulua kaikille! 🤍




9 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page