top of page
  • Writer's picturesalmekortelainen

Sovittelun avulla lisätään hyvinvointia työpaikoilla, säästetään aikaa ja rahaa.

Vapaaehtoinen sovittelu sopii monenlaisiin työelämän ja perhe-elämän ristiriitatilanteisiin. Sovittelun avulla voidaan ratkoa ristiriitatilanteita välttyen, pahimmassa tapauksessa pitkiltä ja kaikille osapuolille kalliiksi tulevilta oikeudenkäyntikuluilta. Puhumattakaan kuinka paljon sopimukseen pääsyllä ilman lihavaa ja pitkittynyttä riitaa, osapuolet säästyvät paljolta stressiltä ja mielipahalta.


Yrityksissä hyvinvoiva henkilöstö on sitoutunut ja motivoitunut tekemään työnsä hyvin ja tuloksellisesti. Aina kaikki ei kuitenkaan mene ”ruusuisesti” ja hankalia tilanteita syntyy työyhteisössä. Ristiriitatilanteiden pitkittyessä ne kärjistyvät ja niiden ratkaiseminen voi olla hyvinkin hankalaa, jolloin organisaation sisäisen tai ulkopuolisen sovittelijan apu voi tulla kyseeseen. Työyhteisösovittelun tavoite on vaikuttaa myönteisesti työn sujumista edistävien ratkaisujen löytymiseen sekä tulevaan vuorovaikutukseen osapuolten välillä.

Sovittelu on luottamuksellista kohtaamista. Sovittelun tavoitteena on että sovittelun osapuolet tulevat kuulluksi ja löytää keinot sekä pystyä sopimaan työn tekemistä edistävistä asioista. Sovittelussa pyritään kunnioittavaan ja arvostavaan dialogiin etsien tulevaisuuteen suuntaavia ratkaisuja. Sovittelussa ei etsitä syyllisiä, vaan kaikilla osapuolilla on oikeus tulla kuulluksi, ymmärretyksi ja huomioiduksi.


Työnantaja on tarpeellisilla toimenpiteillä velvollinen huolehtimaan työntekijöiden turvallisuudesta ja terveydestä työssä. Tässä tarkoituksessa työnantajan on otettava huomioon työhön, työolosuhteisiin ja muuhun työympäristöön samoin kuin työntekijän henkilökohtaisiin edellytyksiin liittyvät seikat.


Tämän päivän 11.9.2019 Helsingin Sanomissa on Mika Rannan kirjoittama juttu ”Perintöriita sai juristin Pirita Virtasen uskomaan sovitteluun”. On hienoa huomata, että sovittelu nähdään yhtenä

ratkaisuna, ennen kuin ristiriitatilanteet ja riidat päätyvät oikeuteen asti pitkiksi oikeusprosesseiksi. Koko juttu luettavissa linkistä: https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006234466.html



19 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page