top of page
  • Writer's picturesalmekortelainen

Työn tekeminen kannattavammaksi kuin tuilla eläminen! 🙌

Antaako työ jotakin sellaista, mitä rahalla ei saa? 💎


Uuden hallituksen työllisyys- ja kasvutoimilla tavoitellaan 100 000 uutta työllistä. Työllisyyspäätöksillä tavoitellaan myös julkisen talouden vahvistumista noin kahdella miljardilla eurolla. Pidemmällä aikavälillä hallituksen tavoitteena on nostaa työllisyysaste 80 prosenttiin, kuten saimme lukea Kauppalehdestä tällä viikolla 19.6.2023.


Tulevat muutokset toivottavasti kannustavat enemmän työntekemiseen, tuilla elämisen sijaan. Yrittäjien ja työnantajien asemaa helpotetaan mm työsopimuslakiin ehdotetuilla alla olevilla muutoksilla:

· Työsopimuslain nykyistä sääntelyä määräaikaisesta työsopimuksesta muutetaan siten, että jatkossa työsopimus olisi mahdollista tehdä määräaikaisena myös ilman erityistä perustetta vuodeksi.

· Työsopimuslain vaatimus lomautusilmoitusajasta lyhennetään seitsemään päivään, ja tätä voidaan noudattaa työehtosopimuksen määräyksistä riippumatta.

· Sairausajan palkkaa muutetaan siten, että ensimmäinen sairauspoissaolopäivä on omavastuupäivä, jolta työnantajalla ei ole velvollisuutta maksaa palkkaa, ellei työehto- tai työsopimuksessa ole toisin sovittu. Omavastuupäivää ei sovellettaisi viiden vuorokauden tai sitä pidempiin sairauslomiin eikä silloin, kun työkyvyttömyys johtuu työtapaturmasta tai ammattitaudista.

· Henkilöön liittyvän irtisanomisperusteen sääntelyä muutetaan niin, että työsopimuksen päättämiseen riittäisi jatkossa asiallinen syy.

· Työsopimuslakiin perustuva työntekijän takaisinottovelvollisuus poistetaan alle 50 henkeä säännöllisesti työllistävissä yrityksissä ja yhteisöissä, ja tätä säädöstä voidaan noudattaa työehtosopimuksen määräyksestä riippumatta.


Rekrytoijana mielestäni työn tekemisen tulee olla kannattavampaa kuin tuilla elämisen, jotta julkinen talous vahvistuu. 💎Työn tekemisellä on lisäksi monia positiivisia vaikutuksia elämään. 💎


Eli suunta on oikea. Työn tekeminen rytmittää elämää ja arkea sekä antaa mahdollisuuden tehdä kunkin omasta elämästään sellaisen, kuin se itselle on parhainta ja omannäköistä. Palkan saamisen lisäksi, työn tekeminen tuottaa mielihyvää ja antaa onnistumisia. Työpaikka antaa monelle yksineläjälle seuraa ja yhteisön, johon voi kuulua. Työn kautta voit saada uusia ystäviä. 💜


Toki työntekeminen on välillä vaikeaa ja tuntuu haastavalta, mutta kokonaisuudessaan työn tekemisellä on enemmän positiivia vaikutuksia ihmisten elämään. Työn arvostus ja merkitys kasvaa yleensä huonoina aikoina ja hyvä niin.


Työn tekeminen on mukavaa ja antaa paljon, mutta pienille lomillekin on paikkansa ja aikansa. Itselläni blogi jää tauolle nyt juhannukselta kesäksi. Teen töitä ja vastailen yhteydenottoihin kyllä myös kesän aikana, mutta ehkä pienellä viiveellä.


Toivovan kaikille upeille asiakkailleni ja yhteistyökumppaneille aurinkoista kesää ja mukavia lomapäiviä. Nautitaan valosta, aurinkoista ja kesän tarjoamista herkuista ja tapahtumista, niin syksyllä taas jaksetaan tehdä töitä! 💜


Rekrytoija, Headhunter Salme Kortelainen, Calmen HR-palvelut Oy Blogi Työn tekeminen kannattavammaksi kuin tuilla eläminen! 🙌 Antaako työ jotakin sellaista, mitä rahalla ei saa? 💎

29 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page